Ukkoverkot ja MPY laajentavat kuituverkkoa langattomalla tekniikalla

Ukkoverkot Oy ja Mikkelin Puhelin Oyj toteuttavat Etelä-Savoon uuden langattoman internet-palvelun. Ukkonet LTE-A -tuotteeseen perustuva palvelu mahdollistaa nopeat verkkoyhteydet paikoissa joissa muut vaihtoehdot ovat taloudellisesti kannattamattomia. Ensimmäisenä MPY avaa uuden verkon Hirvensalmelle kevään 2015 aikana.

Ukkoverkot Oy on tuotteistanut Ukkonet LTE-A -palvelun, jonka avulla nopeat internet-yhteydet on mahdollista tarjota langattomasti kuluttaja- ja yritysasiakkaiden kiinteisiin käyttöpaikkoihin.

Tänään, 23.3.2015, allekirjoitetun yhteistyösopimuksen pohjalta Mikkelin Puhelin Oyj ottaa tekniikan käyttöön Etelä-Savossa sekä paketoi ja myy palvelun omalla tuotemerkillään alueen loppukäyttäjille.

MPY laajentaa tekniikan avulla valokuituverkkoaan Etelä-Savossa. Ensimmäisenä uusi langaton internet-palvelu tulee tarjolle Hirvensalmelle. Runkoverkostosta etäällä olevat kiinteistöt voidaan kytkeä kuituverkkoon Ukkonet LTE -tukiasemalla, joka yhdistää kiinteistöt langattomasti kiinteään valokuituverkkoon. Hirvensalmen jälkeen palvelu tullaan levittämään myös muille paikkakunnille. Erityisen kiinnostavia kohteita uudelle palvelulle ovat mm. Mäntyharju ja Puumala, missä vakituisille asukkaille sekä yrityksille voidaan tarjota luotettavat verkkoyhteydet sekä samalla parantaa kesäasukkaiden etätyönteon ja viihtymisen edellytyksiä.

– Olemme toteuttaneet laajakaista kaikille 2015 hankkeen puitteissa valokuituliittymän osalle Hirvensalmen aluetta. Nyt tällä ratkaisulla voimme tarjota laajakaistapalvelua kunnan niillekin alueille minne kuidun rakentaminen olisi tullut liian kalliiksi kertoo Hirvensalmen kunnanjohtaja Seppo Ruhanen.

 

MPY ensimmäisenä asialla

– MPY on lähtenyt ensimmäisenä toimijana tuotteistamaan ja tarjoamaan uutta langatonta internet-palvelua loppuasiakkaille. Ukkoverkkojen 2.6GHz:n mobiilitekniikka on erinomainen väline internet-palveluiden tarjoamiseen alueille, joissa muuten joudutaan myymään “ei-oota” tai tyytymään nykymittapuun mukaan nopeudeltaan tai palvelun laadulta alimitoitettuihin ratkaisuihin, kertoo MPY:n toimitusjohtaja Jan-Erik Laine.

– Olemme hyvin innoissamme yhteistyöstä MPY:n kanssa sekä mahdollisuudesta tuoda uusi Ukkonet -palvelu heti todellisten loppukäyttäjien ulottuville. Palvelun avulla voimme tarjota nopeasti lähes valokuitu-tasoista internet-palvelua käyttäjille, joille aikaisemmin ei ole ollut taloudellisesti tehokasta tapaa toteuttaa nopeaa verkkoyhteyttä, Ukkoverkkojen toimitusjohtaja Antti Pellinen kertoo .

Ukkoverkkojen 2.6GHz:n langaton yhteys soveltuu erinomaisesti mm. kuituyhteyksien viimeisten kilometrien toteuttamiseen ja korkeatasoisen internet-yhteyden tuomiseen terminaaleihin, teollisuusalueille, voimalaitoksiin ja muihin erikoiskohteisiin. Käytännössä MPY tulee tarjoamaan Etelä-Savossa Internet-liittymiä, joiden nopeus on 10-20Mbps. Nämä nopeudet ovat tarjolla kaikille käyttäjille jopa 10 kilometrin säteellä tukiasemista.

 

Ukkoverkot ja MPY yhteistyössä

Ukkoverkot on kotimainen mobiilidataoperaattori, jolla on valtioneuvoston myöntämä toimilupa langattomien viestintäpalveluiden tuottamiseen 2,6GHz:n (2570-2620 MHz TDD) -taajuudella. Teknologialla on mahdollista tarjota jopa 300Mbps nopeuksia.

Mikkelin Puhelin Oyj on Etelä-Savon alueen johtava viestintäpalveluiden tarjoaja, jolla on asiakkainaan kattavasti alueen loppukäyttäjät. Nyt käynnistyvän yhteistyön avulla eteläsavolaisille kuluttaja- ja yritysasiakkaille pystytään tarjoamaan nopeat ja luotettavat langattomat internet-yhteydet kiinteisiin käyttökohteisiin. Uusi palvelu ei tarjoa perinteistä puhe- eikä tekstiviestipalvelua. Ukkoverkkojen ja MPY:n yhteistyö käsittää myös valtakunnallisen Ukko Mobile 4G LTE -palvelun jälleenmyynnin Etelä-Savossa.

 

Kuva: Ukkoverkkojen toimitusjohtaja Antti Pellinen (vas.), Hirvensalmen kunnanjohtaja Seppo Ruhanen ja MPY:n toimitusjohtaja Jan-Erik Laine. Cc-by-sa Ukkoverkot.fi.

Ukko Mobile 4G LTE viranomaisten käyttöön koko Suomessa

Ukkoverkot Oy ja Suomen Erillisverkot -konserniin kuuluva VIRVE Tuotteet ja Palvelut Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Ukko Mobile 4G LTE -verkon käyttämisestä viranomaisten datapalveluiden tuottamiseen koko Suomen alueella.

Sopimus mahdollistaa Erillisverkoille Ukko Mobile 4G LTE –verkon datayhteyksien tarjoamisen osana langatonta laajakaistapalvelua, joka on suunnattu korkeaa tietoturvaa ja saatavuutta tarvitseville asiakkaille.

Suomen valtion omistaman Suomen Erillisverkot -konsernin tehtävänä on turvata yhteiskuntamme kriittistä johtamista ja tietoyhteiskunnan palveluja kaikissa olosuhteissa. Konsernin suurimpia asiakkaita ovat pelastustoimi, Poliisi, Puolustusvoimat, Hätäkeskuslaitos, sosiaali- ja terveystoimi sekä Rajavartiolaitos.

Yksi Erillisverkkojen palveluista on viranomaisradioverkko VIRVE. Se perustuu yleiseurooppalaiseen TETRA-standardiin ja kattaa koko Suomen. Viranomaisille VIRVE tarjoaa maanlaajuisen radioverkon, kapasiteettia erityistilanteisiin sekä laadukkaat puhe- ja sanomapalvelut.

– Ukko Mobile 4G LTE -verkko täydentää VIRVE-verkon palvelua tuomalla tarjolle koko Suomen kattavan 4G LTE -mobiilidatayhteyden. Ylivoimaisen peittoalueen tarjoava Ukko Mobile -verkko on suunniteltu palvelemaan erityisesti korkeaa saatavuutta hakevia viranomais- ja yrityskäyttäjiä, alleviivaa Ukkoverkot Oy:n toimitusjohtaja Antti Pellinen.

Ukko Mobile -verkon keskeisimmät käyttäjäedut ovat ylivoimainen peittoalue sekä erinomainen verkon saatavuus. Verkko tarjoaa käyttäjille datapalveluita ja palvelee niin keskustojen ruuhkissa kuin syrjäisemmilläkin alueilla. Turvallisuus- ja pelastusorganisaatioiden käytössä mobiilidatayhteyden ruuhkattomuus ja tavoitettavuus myös silloin kun tuhannet ja kymmenet tuhannet ihmiset ovat pakkautuneet yhteen paikkaan, on ensiarvoisen tärkeää.

– Langattomat laajakaistapalvelut täydentävät Erillisverkot-konsernin palvelutarjontaa. Tarve tämän tyyppiselle palvelulle on ollut kasvussa asiakaskunnassamme ja uskomme kasvun jatkuvan uusien kamera-, sensori- ja kenttäjohtamissovellusten myötä. Palveluun valitut kumppanit ovat osoittaneet halua olla mukana kehittämässä tulevaisuuden viranomaisviestinnän ratkaisuja kanssamme, sanoo VIRVE Tuotteet ja Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Sami Orakoski.

Suomen Erillisverkot -konserni tuottaa viranomaispalvelut kokonaan omistamiensa tytäryhtiöiden kautta, joihin kuuluvat mm. Suomen Virveverkko Oy ja VIRVE Tuotteet ja Palvelut Oy. Ukkoverkot on nyt solminut yhteistyösopimuksen Virve Tuotteet ja Palvelut Oy:n kanssa. Allekirjoitetun sopimuksen pohjalta Virve Tuotteet ja Palvelut Oy toimii MVNO (Mobile Virtual Network Operator) -palveluoperaattorina, joka hankkii matkaviestinverkon verkkopalveluita Ukkoverkot Oy:ltä ja hyödyntää niitä osana asiakaskunnalleen tarjottavaa kokonaispalvelua.

 

Kuva: Sami Orakoski, toimitusjohtaja, VIRVE Tuotteet ja Palvelut Oy vasemmalla ja Antti Pellinen, CEO, Ukkoverkot Oy, oikealla.

Ukkoverkot Selects the Affirmed Mobile Content Cloud to Virtualize 4G Packet Core

Ukkoverkot, has selected the Affirmed Mobile Content Cloud™ network virtualization solution for its virtualized Evolved Packet Core (vEPC). The Affirmed Mobile Content Cloud utilizes data center/cloud environments to give Ukkoverkot the scalability, flexibility, and reliability necessary to provide an enhanced user experience with the fastest possible mobile data connection.

Ukkoverkot recently launched nationwide 450 MHz Ukko Mobile 4G LTE data access services for its demanding customers, such as enterprises, government authorities, customers deploying Internet of Things (IOT), and other high-usage subscribers.

“The significant investments we are making in our Ukko Mobile 4G LTE network are aimed at improving the quality and speeds of our mobile data services for users who require them to drive their business and enhance their connectivity,” stated Antti Pellinen, CEO of Ukkoverkot. “Affirmed Networks’ virtualization technology provides us with an extremely intelligent solution for all of our subscribers with marginal hardware investment. The Affirmed Mobile Content Cloud makes our network highly scalable and flexible, while simplifying the network buildout and operational requirements, which greatly enhances our ability to provide new services that our subscribers demand.”

Affirmed Networks is the recognized leader in the virtualization of mobile networks. The Affirmed Mobile Content Cloud is the industry’s only commercially-deployed Network Functions Virtualization (NFV) solution for the Evolved Packet Core (EPC). The Affirmed Mobile Content Cloud is at the center of deployments and trials with Tier 1 and Tier 2 operators globally.

“Ukko Mobile’s objectives for its 4G network go beyond simply providing mobile data access. Their vision of a next-generation network is one that delivers data streams over public and private clouds and enables business endeavors through ubiquitous coverage throughout the country,” said Hassan Ahmed, Chairman and CEO of Affirmed Networks. “Ukkoverkot selecting the Affirmed solution for their nationwide, mission-critical 4G LTE mobile data access service brings leading NFV technology for realizing their vision. Through virtualization and cloud-based infrastructure, their data services can be deployed in a highly scalable and flexible manner, vastly accelerating the pace of service creation and monetization.”

The Affirmed Mobile Content Cloud significantly advances the state of mobile networks transforming away from a cumbersome, expensive legacy infrastructure to a flexible, scalable, and cost-effective virtualized architecture. The Affirmed Mobile Content Cloud enables the creation and launch of new services and applications in hours and days – rather than the months typically expended with legacy networks.

 

Picture: Mikko Uusitalo Chairman of the Board, Ukkoverkot, on the left and Amit Tiwari VP Alliances, Affirmed Networks, on the right.